Soija sopii myös rintasyöpäpotilaille

Arvostetussa JAMA-tiedelehdessä julkaistu tuore kiinalaistutkimus vahvistaa näyttöä siitä, että säännöllisellä soijan käytöllä voi olla rintasyövältä suojaavaa vaikutusta. Samalla se hälventää epäilyjä soijan haitallisuudesta rintasyöpäpotilaille. Kyseessä on suurin tähän mennessä tehty soijan ja rintasyövän yhteyttä käsittelevä tutkimus.

Tutkimus selvitti soijankäytön vaikutuksia rintasyöpään sairastuneilla naisilla. Tutkimuksessa oli mukana yli 5000 naista, ja heidät oli jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, paljonko he söivät soijaa.

Päivittäin yli 15,3 grammaa soijaproteiinia syövien ryhmässä rintasyöpäkuolleisuus oli neljän vuoden seuranta-ajan jälkeen 7,3 prosenttia ja syövän uusimisen riski 8 prosenttia. Alle 5,3 grammaa soijaa syövillä rintasyöpäkuolleisuus oli 10,3 prosenttia ja syövän uusimisen riski 11,2 prosenttia.

Ravinnon ja syövän yhteyttä tutkinut ravitsemustieteen dosentti Anne-Maria Pajari pitää tutkimustulosta merkittävänä. Suomen Lääkärilehden haastattelema Pajari toteaa, että tulos hälventää epäilyksiä soijan haitallisuudesta rintasyöpäpotilaille, eikä soijan välttämiseen ole tarvetta. Sen sijaan tutkimustulos vahvistaa näyttöä siitä, että soija suojaa rintasyövältä.

Soijan käyttö aloitettava riittävän varhain

Soijan mahdollinen rintasyövältä suojaava vaikutus on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään muun muassa siksi, että rintasyöpää esiintyy selvästi vähemmän väestöissä, joissa soijaa käytetään runsaasti.

Tutkimusnäyttö vahvistaa, että soijalla voi olla merkitystä rintasyövän ehkäisyssä. Sen säännöllinen käyttö olisi kuitenkin aloitettava jo riittävän varhain, kuten syksyllä 2009 Suomessa vieraillut yhdysvaltalainen ravitsemustieteen tohtori Mark Messina huomautti.

- Aikuisiällä aloitettu soijan säännöllinen käyttö ei enää anna suojaa rintasyöpää vastaan, mutta jos nuori tyttö käyttää soijaa säännöllisesti, hän voi vaikuttaa myöhempään rintasyöpäriskiinsä.

Tätä tukee äskettäin uutisoitu tutkimustulos, jonka mukaan lapsuuden aikana soijaa syöneillä naisilla oli 60 prosenttia pienempi riski sairastua rintasyöpään kuin lapsuusvuosinaan vähän soijaa syöneillä. Tutkimuksessa käytettiin tietoja yli 1500 aasialaisperäisen amerikkalaisnaisen lapsuus-, nuoruus- ja aikuisiän ruokavaliosta.

Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpätyyppi, johon sairastuu vuosittain noin 4000 naista.

Muutkin terveysvaikutukset puoltavat soijatuotteiden käytön lisäämistä

Kasviperäiset soijatuotteet ovat olleet aasialaisen keittiön raaka-aineena jo vuosikausia, mutta länsimaisissa ruokapöydissä tuotteita vielä vieroksutaan. Soijan käyttöä osana tasapainoista ruokavaliota sopisi kuitenkin mainiosti lisätä. Käytön puolesta puhuvat monet soijaan liitetyt terveysvaikutukset.

Soija on luonnostaan terveellinen ruoka-aine, joka sisältää korkealaatuista kasviproteiinia, hyvälaatuista pehmeää rasvaa sekä kuituja. Soijasta saa kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja sekä tärkeitä omega-3- ja omega-6-rasvahappoja.

Lievitystä vaihdevuosioireisiin

Soijan terveysvaikutuksia on tutkittu jo 1920-luvulta lähtien, ja sen on todettu vaikuttavan edullisesti muun muassa moniin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. Viime vuosina tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat olleet erityisesti soijan merkitys naisten vaihdevuosioireiden lievittämisessä sekä rintasyövän ehkäisyssä.

Messinan mukaan soijan sisältämien isoflavonoidien on tutkimuksissa havaittu lievittävän vaihdevuosioireita kuten kuumia aaltoja ja yöhikoilua.

- Vaihdevuosioireet johtuvat elimistön estrogeenitason alenemisesta. Soijan sisältämillä isoflavonoideilla on kyky kiinnittyä kehon estrogeenireseptoreihin, ja näin helpottaa koettuja vaihdevuosioireita, Messina kertoo.

Messina on onkin sitä mieltä, että terveydenhuoltohenkilöstön pitäisi aktiivisesti suositella vaihdevuosi-ikäisille naisille soijan käyttöä kiusallisten ja hankalien oireiden lievittämiseen.

Soija sopii myös miehille

Messina suosittelee säännöllistä soijan käyttöä myös miehille, sillä tutkimusnäytön mukaan soija ehkäisee eturauhassyövän kehittymistä sekä syöpään liittyvien etäispesäkkeiden leviämistä. Se saattaa myös lievittää syöpähoitoihin liittyviä sivuvaikutuksia.

Soijan käyttöön on varsinkin internetin keskustelupalstoilla liitetty myös huolia. Koska soija sisältää naishormoni estrogeenin kaltaisia yhdisteitä, sen on esimerkiksi epäilty häiritsevän miehillä omaa hormonitoimintaa.

Messina torjuu huolet ja epäilyt turhina. Haittavaikutuksia on havaittu lähinnä eläinkokeissa, joissa käytetyt soijamäärät ovat olleet poikkeuksellisen korkeita. Sen sijaan ihmisillä suoritetuissa tutkimuksissa soijan säännöllisellä käytöllä ei ole havaittu vaikutuksia esimerkiksi mieshormoni testosteronin tasoihin tai sperman laatuun.

Sopiva määrä 2-3 annosta päivittäin

Erilaisia soijatuotteita on jo Suomessakin saatavilla moneen lähtöön. Mitä vähemmän prosessoitu tuote on kyseessä, sitä enemmän siinä on jäljellä soijan terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Terveyshyötyjen kannalta soijamaidon tai tofun käyttö on siis perustellumpaa kuin esimerkiksi soijajogurtin, -vanukkaan tai -jäätelön käyttö.

Mark Messina suosittelee, että aikuinen ihminen käyttäisi 2-3 annosta soijatuotteita päivittäin. Yksi annos on esimerkiksi 2,5 desilitraa soijamaitoa tai sata grammaa tofua.

Tohtori Mark Messina on tutkinut ja luennoinut yli 20 vuotta kasviproteiinien merkityksestä osana terveellisempää länsimaista ruokavaliota. Hän johtaa Seattlessa ravitsemukseen erikoistunutta konsulttitoimistoa.

Lähde: Ruokatieto
http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=1145324 (17.12.2009)
http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=1136216 (05.11.2009)

Tutkimusviite:

Xiao Ou Shu, MD, PhD; Ying Zheng, MD, MSc; Hui Cai, MD, PhD; Kai Gu, MD; Zhi Chen, MD, PhD; Wei Zheng, MD, PhD; Wei Lu, MD, PhD. Soy Food Intake and Breast Cancer Survival. JAMA. 2009;302(22):2437-2443.
http://jama.ama-assn.org/cgi/content/short/302/22/2437

 

« Katso kaikki uutiset ja tapahtumat