RedStep Carting, Teemu Sunisen EM-karsintakisat lähestyvät

Teemu viidenneksi Kevätpäräyksessä

Porissa ajetussa kotimaisen kartingkauden avauksessa Teemu sijoittui viidenneksi. Kevätpäräys toimi viimeisenä testikisana ennen kauden pääkisoja ja kohti päätavoitteita.
Teemun itseluottamus on kevään onnistumisten johdosta hyvällä tasolla ja tämä näkyikin miehen rauhallisena olemuksena ja hyvänä vauhtina. Jo perjantain harjoituksissa Teemu oli yksi nopeimmista.

Lauantai aamun lyhyessä aika-ajossa Teemu oli kuitenkin vielä pikkuisen ”unessa”, sijoitus kuitenkin kohtuullinen seitsemäs. Kolmen alkuerän jälkeen finaalin lähtöruuduksi tuli vitosruutu.

” Pari kierrosta lisää ja olisin pystynyt taistelemaan kolmossijasta, harmittaa kun lähdössä tipuin sijoituksia. Olen kuitenkin tyytyväinen vauhtiini, myös runko ja moottorit toimivat erittäin hyvin. Tästä on ihan hyvä lähteä parin päivän päästä EM-karsintaan, ” kertoo Teemu luottavaisesti.

Teemu osallistui kisaan Maranellon aivan uuden tyyppisellä RS8-rungolla silmälläpitäen Vappuna ajettavaa EM-karsintaa.” RS8-runko on mulla toisena runkona EM-karsinnassa ja täällä oli tavoitteena vain testata runkoa, jotta jos Belgiassa tämä runkomalli onkin nopeampi, on meillä siitä jo kokemusta,” taustoittaa Teemu runkokokeilua.


” Lennämme keskiviikko aamuna Belgiaan mekaanikkoni Matti Kaisanlahden kanssa. Rata on tuttu parin viikon takaisesta kisasta jossa olin aika-ajon ykkönen joten rata kyllä sopii meille. Tämä on tietenkin uusi kisa mm. erilaiset renkaat ja kaikki mielivät päästä karsinnasta EM-finaaliin, joten kyllä kaiken täytyy osua kohdalleen ja kaluston toimia hyviä jotta kauden yhteen välitavoitteista päästää, ” jatkaa Teemu.

Pohjois-Euroopan EM-karsinta ajetaan siis 30.4.-3.5. Belgian Genkissä. Aika-ajojen ja alkuerien jälkeen finaali ajetaan sunnuntaina 3.5., josta EM-finaaliin pääsee 24 parasta. KF2-luokkaan on ilmoittautunut 72 kuljettajaa. Joten pelinhenki on raaka, Teemun on oltava 24 parhaan joukossa päästäkseen elokuun alussa Ranskassa ajettavaan EM-finaaliin, joka on yksi kauden päätavoitteista.

Tuloksia voi seurata viikonloppuna osoitteesta:
http://www.cikfia.com/News2009/Genk/KF2-result-Genk.htm

« Katso kaikki uutiset ja tapahtumat