Kimmo Kananen polki voittoon Sipoo Susiajoissa

TWD-Länkenin Kimmo Kananen polki voittoon perinteisessä kevään Sipoon Susiajojen miesten 126 kilometrin kilpailussa.

Noin 70 ajajan miesten kilpailu käynnistyi hyvällä vauhdilla ja jo kahden ensimmäisen kierroksen aikana nähtiin monia irtiottoyrityksiä. Ne kuivuivat kuitenkin kasaan, kunnes kärkeen muodostui noin 15 ajajan ryhmä. Se piti yllä hyvää tempoa ja siinäkin nähtiin kovaa yritystä. Ratkaiseva isku tapahtui noin 75 kilometrin ajamisen jälkeen, kun Kimmo Kananen iski yksin irti. Hän ajoi yksinäistä irtiottoa noin 20 kilometriä, kunnes hänen mukaansa nousi Tampereen Continentalin Marko Leppämäki. Kaksikko Kananen – Leppämäki teki sopuisan rajusti töitä kärjessä ja pystyi kasvattamaan eron pääjoukkoon suurimmillaan puoleentoista minuuttiin.

Kun maaliin oli matkaa 20 kilometriä, pääjoukko oli saanut supistettua eron jo noin minuuttiin. Kaksikko jaksoi kuitenkin maaliin asti ja ratkaisi voiton keskenään. Kananen oli loppukirissä selvästi nopeampi. Leppämäki oli yhtä selvä kakkonen ja 37 sekunnin päähän päässeen pääjoukon nopein oli paluuta kilpa-areenoille tekevä Tampereen Jukka Vastaranta.

Naisten 63 kilometrin kilpailu ratkaistiin kolmen ajajan loppukirissä. Sen nopein oli IK-32:n Lilja Laura ennen Lahden Kalevan Tiina Niemistä. Kolmanneksi jätettiin IK-32:n Heljä Korhonen.

Tulokset

Sipoon Susiajot

Miehet, Elite 126 km

1 Kimmo Kananen TWD-Länken 3.09.21
2 Marko Leppämäki Continental s.a.
3 Jukka Vastaranta Continental 3.09.58
4 Mika Simola TuUL s.a.
5 Jan Elmgren CCH s.a.
6 Toni Liias TuUL s.a.

Naiset, Elite 63 km

1 Laura Lilja IK-32 1.44.43
2 Tiina Nieminen LaKa s.a.
3 Heljä Korhonen IK-32 s.a.

« Katso kaikki uutiset ja tapahtumat